tiistai 11. kesäkuuta 2013

Elämää ja eläinlääkäriä

Vappu on saavuttanut huiman 6 viikon iän. Itse sitä suhtautuu siihen, kuin se olisi jo isompikin pentu, siis semmoinen luovutusikäinen tai vähän vanhempikin, kun se tässä pyörii lauman jatkona. Sitten välillä aina muistaa, että niin... sehän on vielä aika pieni <3

Pikku Tättärää alkaa olemaan aikamoinen pakkaus. Niin rakastettava, ja niin rasittava. Tänäkin aamuna klo 6 sille tuli aivan mahdoton nälkä, siitä piti sitten aika pontevasti ilmoittaa maailmalle, ja kun se oli hetkeksi hiljentynyt nousin ylös ja menin laskemaan sen ulos ja antamaan sapuskaa, oli vastassa maailman onnellisin pieni hännän pyörittäjä. Vappuhan nukkuu keittiössä Savun kanssa yöt. Savu on tästä kunniasta TODELLA innoissaan, Janne epäili että se menee ja valittaa kohta liittoon ;) Kerran jouduin nousemaan yöllä, ihmettelin tätä vähän, kun Ipana on nukkunut oikein hienosti jo viikon verran 'koko yön' mutta lapsen kaipuinen äiti-koira oli herännyt yöllä ja mennyt moikkaamaan lastaan aidan taakse maitoa tursuavine tisseineen.

 Vegalta löytyi toissa päivänä yhden nisän juuresta 1.5cm palkeenkieli, jonka vuoksi imetys tarvitsi lopettaa, koska tokikaan tuosta tissista ei imettämään enää pysty, ja Neiti kun ei kovin valikovasti noita tissejä revi. Soittelin eilen Mäntsäläänkin jo, että tarvitseeko Vegaa lähteä käyttämään lekurissa, jotta maidontulo saataisiin loppumaan/haavan vuoksi, mutta sovittiin että katsotaan pari päivää tilannetta. Maidontulo kuulemma loppuu, kunhan Vega pidetään tiukasti erossa Vapusta. Noh... sitä odotellessa. Haava näyttää ihan siistille, mutta tarkkana saa kyllä olla, on sen verran syvän oloinen.

Muuten Vapun eloon kuuluu aika normaalia pentuarkea. Se kulkee meidän mukana aamu ja iltalenkit, leikkii päivät Pinjan, Hipan ja Savun kanssa. Hupaisaa katsella tuommoista 2-vuotiasta ja pikkupentue, miten lystiä niillä on keskenään. Vappu ei taida edes kovasti Pinjaa pureskella, niin sovussa leikit sujuu. Hippa on vihdoin alkanut leikittämään Vappua, ja tekee sen oikein kivasti. Yhtenä päivänä Vappu oli meidän kanssa metsässä retkellä ja esineruutu treeneissä, vielä se ei ihan treenaamaan ruvennut, mutta hyvin osallistui tallaamalla aluetta. Ja hienosti malttoi autossa odottaa. Automatkat sujuvat vielä hyvin vaihtelevasti ;)
Myös kyläilijöitä on käynyt jonkun verran. Johannan ja Timon kanssa otetiin Vapusta poseerauskuvakin, jahka saavat ne kamerasta, ni laitetaan näkyviin.Viime viikonloppuna Vappu oli mukana Vuorenmaan Markon tokokoulutuksessakin, oikein reippaasti Ipana suhtautui vieraaseen paikkaan ja ihmisiin, jaksoin pitkän reissun ja malttoi levätä autossa hienosti.

Vappu kävi 6 viikon iän kunniaksi eläinlääkärilläkin. Peilauksessa silmät todettiin myös sisäisesti sieviksi ;) Laitettiin siru niskaan, ja tsekattiin muutenkin tyttö läpikotaisin. Vappu käyttäytyi esimerkillisesti, nukkui odotustilan lattialla, kävi reippaasti omin jaloin tutkimushuoneeseen ja varsin rennosti antoi tutkia ja siruttaa.

Kotiasiasta ei edelleenkään ole mitään varmuutta, mutta mihins meillä olisikaan kiire :p

Nimikin Pikku Neidillä on, jahka kennelliitto sen vahvistaa, mutta lyhyestä virsi kaunis, Neidistä tulee Quicket One!

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Vapulle on löytynyt koti!

Viimein alan taipumaan siihen, ettei Vappu tule jäämään kotiin. Reaaliteetit on vaan semmoiset, ettei meillä ole mahdollisuutta sitä pitää, vaikka niin kovasti tahtoisin ja Neiti vaikuttaa kaikinpuolin niin lupaavalta, että tulee olemaan tiukka paikka päästää se menemään.

Etsimmekin nyt Vapulle yhteistyökykyistä kotia, mieluusti 100km säteellä Hämeenlinnasta. Oikean kodin löytyessä joustamme toki etäisyydestä Tärkeintä meille on löytää Vapulle oma ihminen, jonka kanssa me tulemme toimeen ja yhteistyöstä on samat ajatukset kuin meillä.Koska Vappu vaikuttaa tässä vaiheessa varsin puuhakkaalta Neidiltä, saisi kodissa olla jo kokemusta koiraurheilustakin, tai ainakin palava halu oppia ja sukeltaa koiraharrastusmaailmaan täysiä. Vapulla on elinikäinen tuki kasvattajalta, ja aina saa/pitääkin soittaa kun jotain tulee mieleen.

Kokoonnumme Quicket porukalla säännöllisesti, treenasimme yhdessä koko viime talven tokoa, ja pidämme yhteyttä mm. facebook ryhmän kautta, mutta myös muutenkin. Quicket pentuja näkee mm. roturacessa 9.6., Hämeenlinnan ja Tuusulan näyttelyissä sekä sovitusti muuallakin.

Mikäli olet kiinnostunut Vapusta voit joko soittaa 050-3641971 (8-20) tai mieluummin vaikka vielä laittaa sähköpostia, niin soittelen / meilailen takaisin.

Vappu joko sijoitetaan tai myydään omaksi, mutta joka tapauksessa jalostusoikeus tulee jäämään meille.

Kuvia Vapusta Facebookissa VAPUN KUVAT

Vappu vaan kasvaa :)

Aikamoisen yksitoikkosta on kirjoittelu yhdestä pennusta :(
Vappu vaan kasvaa, ja jos ei muuhun suuntaan, niin ainakin leveyttä.

Vappu siirtyi sujuvasti viikonloppuna osaksi meidän ihan tavallista arkea. Pentula purettiin pois turhana, ja nyt Vappu majailee yöt keittössä ja päivät se on täysin meidän touhuissa mukana.Vegan ja Vapun yhdessä oloa oli pakko alkaa rajoittamaan, äiti-koira kun on sitä mieltä että lapsi saa roikkua tississä vaikka koko ajan. Ja Vappu paisuu. Se ei edelleenkään osoita mielenkiintoa tavallista ruokaa kohtaa, muuta kuin viime hädässä (suom. äiti on ollut poissa tunteja), mutta eihän se ala sujumaan kun maitokauppa on poistettu. Seurana Vapulla on yleensä Savu, joka leikkii ajoittain nätisti Vapun kanssa, mutta meno ei ole mennyt vielä hulvattomaksi, ja osaa Savu sille myös sanoa, jos Neiti on turhan ronski.

Eilen Vappu kävi ekalla autoajelulla, menomatka huudettiin (35min) suoraa huutoa, takaisin tulessa vain ekat minuutit.Perillä Vappu treffasi 7 samanikäistä Amaronnas BC pentua, tuhannet kiitokset että saatiin tulla leikkimään. Sisällä Vappu oli kuin kotonaan samantien, ulkona paikoitellen hieman hirvitti vieraat maisemat, mutta kyllä se sielläkin reippaasti paahtoi. Yhteiset leikitkin löytyi toisten pentujen kanssa, joten eiköhän tästä ihan sosiaalinen tapaus tule.

Pentutarkastus siirtyi eläinlääkärin sairasloman vuoksi, ja se on nyt jo ensi maanantaina 10.6.

Pikku hiljaa alkaa Vapun luonnekin tulla paremmin esiin. Potku ei ainakaan tule kesken loppumaan, aikamoiset vetoleikkirallit, puntin jahtaamiset ja 'oma tahto'-puuskat nähdään päivittäin. Mutta eipä tuo silti miltään reikäpäältä onneksi vaikuta.

Vapun Chero iskä jatkaa misseilyä menestyksellä. Viikonloppuna Tallinassa VSP, SERT, CACIB ja tätä myöden Viron muotovalio ja EEV-13! Hurjasti onnea :)

torstai 30. toukokuuta 2013

Vapun kuvia

Vapun kuvia tulee enemmän ladattua Facebookiin, tässä linkki sinne!
VAPUN KUVAT
Kansion pitäisi olla julkinen, eli kaikki pääsevät katsomaan, oli sitten facebook -tiliä tai ei.


Pentutarkastus varattu!

Tänään sain vihdoin aikaiseksi varata Vapulle pentutarkastuksen, se on vasta 7vkos synttäripäivänän aatona, eli 17.6. mutta eiköhän tuo käy hyvin. Nimikin on jo päätetty, ja tuskin se siitä muuttuu, kun ei ole keksimisen jälkeen enää muuttunut. Hyvin yllättävästi tästä tulee Quicket O pentue ;)

Vappu kehittyy hurjasti koko ajan. Jännä miten sitä pitää kokonsa vuoksi kovin vanhana jo, vaikka totuus on että toinen on juuri 4 viikkoa täyttänyt.

Vieraita on käynyt muutamia, lisääkin saa tulla :) Vaikka aika lyhyitä aikoja tuo vielä hereillä pysyykin, toki koitetaan ajoittaa kyläilyjä niin että Neitokainen olisi vastaanottavalla tuulella. Vega äiti hoitaa lastaan edelleen antaumuksella ja itsenäisesti. Se nukkuu yöt Vapun kanssa vapaaehtoisesti pentulassa, ja päivätkin näyttävät viihtyvän siellä vaikka tiöaa olisikin keittiön ja työhuoneen verran. Harmillisesti ei saatu lomia järjestymään niin, että oltaisiin voiti olla koko aika lomalla, mutta Janne on mennyt vähän myöhemmin ja mä lähtenyt vähän aiemmin, eli ei ole pitkiä yksinoloja tarvinnut olla. ja toisaalta, mikäs on Vapun ollessa kun on maailman paras äiti seurana. Huomenna mulla alkaa loma, ja mun perään lomailee vielä janne, ja näiden aikana vappu sitten muuttaa omaan kotiin. Mihin se ei ole vielä selvää...?

Pikku hiljaa alan vierottamaan Vappua myös Vegan tissistä, koska neitokainen ei kovin innokkaasti syö ruokaansa, ja miksi söisi kun tissiä on tarjolla. Heti huomaa kun on ollut useamman tunnn Vegasta erossa ja syömättä, miten eri tahtia kuppi tyhjenee. Läski Vappu on edelleen, ja tuskin tuosta nopsaan laihtuukaan, ellei maitobaari ala pitämään hanoja kiinni.

Viikonlopulle on Vapulle suunniteltu ekaa autoajelua, ulkoilua ja paljon yhdessä oloa. Aitasin eilen pihan, niin nyt voi pentunen olla pihallakin eikä tarvitse koko ajan valvoa silmä tarkkana.


sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Kohta 4vkoa

Kiirusta, kiirusta on elämä, ja blogin päivittäminenkin jää.

Vappu täyttää huomenna kokonaiset neljä viikkoa. Aika on mennyt kovin nopsaan, ja Pikku neiti otti kunnon spurtin kehitysessä viime viikolla. Jalat saatiin kunnolla alle, hampaat kasvoi suuhun ja motoriikka kehittyi huimasti. Nyt se jo roikkuu lahkeessa oikein mallikkaasti, jahtaa palloja ja muitakin leluja. Leikkii Savun kanssa hienoti ja osoittaa mieltään vallan kuuluvasti. Matolääkettä napattiin eka satsi viime viikolla, ja pikku hiljaa aloitellaan syömään oikeaa ruokaakin. Vielä tämä ei Neitiä niin kiinnosta, Veepu hoitaa tarjoilua vielä niin yltäkylläisesti. Vappu kyllä syö kun kädestä vaikka syötää, mutta itse ei jaksa asian eteen vaivaa nähdä. Eipä kyllä haittaakaan... Vappu toteuttaa hyvin vanhaa sanontaa koiran pentujen kasvusta 'kilo per vko' pitää tulla painoa ;) Se painoin 3vkoa ja muutaman päivän päälle ikäisenä kokonaiset 3kg. Suuren suurelta se ei vaikuta, jalat ja pää on suhteettoman pienet verrattuna plösöön paksuun kroppaan. Mutta viikossa se on sentään alkanut muistuttaa jo koiran pentua, eikä esim. majavaa, miltä se Jannen mielestä näytti parin vkon iässä.

Ulkonakin on käyty, eilen oltiin jo hiukan pidempäänkin kun grillattiin. Alkujännityksen jälkeen Neiti oli kuin kotonaan ulkona, ei paljoa menoon vaikuta.

Kuvia olen ottanut tosi vähän ja nekin sisällä. Koitan jotian laittaa nähtäväksi kotikoneelta illalla, jos ehdin. Ja toki ottaa lisääkin.

Vieraat on nyt oikein tervetulleita katsomaan ja ihailemaan Vappua. Edelleen ajatuksena on etsiä Vapulle se oma yhteistyökykyinen koti, mieluusti läheltä meitä, ja kokemusta ja intoakin saisi olla... Päätöksiä me tehdään kuitenkin vasta parin viikon päästä, kunnes vähän katsellaan miltä tyttö lähtee vaikuttamaan. Nyt se on aikamoisen tempperamenttisen oloinen, vilkas ja kovin kovin itsenäinen.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Kohta ja kolme viikkoa!

Vappu vietti viikonlopun Jannen ja Vega äidin kanssa kotona, kun muu poppoo oli Bc&kelpie erkkarissa.


Pikku Neiti oli sillä aikaa ottanut jalat kunnolla alleen, ja etuhampaatkin on ilmestyneet.

Sunnuntaina laajennettiin pentulaa, ensin hieman ja aika nopsaan sitten reilusti enemmän. Tassut ei vielä pidä lattialla, niin laitoin räsymaton lattialle ja sillä Neitokainen tepsuttaa jo kivasti. Tekee hyvää sille kävellä, ni lähtee kilot karisemaan ;) Lelut on alkanut kiinnostamaan ja liikuttavia 'loikkiakin' koittaa Neiti ottaa.

Katsotaan monta päivää Neiti viihtyy työhuoneessa, kovin yksinäinenhän se siellä on.

Myös Hippa ja Savu ovat saaneet pentua tavata jo. Hippa on tosi kiinnostunut ja koitti jo leikkiäkin Vapun kanssa, mutta ihan ei vielä Vapulta leikki irtoa. Myös Vega haastaa Vappua leikkiin, niin söpöä. Savu on varsin hämmästynyt pennusta, eikä oikein tiedä miten päin olisi. Vielä se ei ole uskaltanut muutakuin kauempaa katsomaan. Hipasta tulee Vapulle loisto hoitotäti, se leikitti tosi asiallisesti myös Lumon lapset aikoinaan, ja eiköhän Savukin tule olemaan Vapusta vain innoissaan.


Harmittaa kyllä nyt paljon ettei Vapulla ole kokoistaan seuraa. Kovin se vaatii seuraa ja sille tekisi oikein hyvääkin vähän aktivoitua. Noh kyllä se tästä, kun vähän kasvaa ja voidaan oikeasti alkaa 'tekemään' jotain.

Viikonloppuna myös Vapun Chero iskä oli näyttelyssä. Aivan upeasti Chero oli rotunsa kaunein :) Tuomarina Lena Danker. Kuvat Cherosta Cheron kasvattajalta: Demzina´s bordercolliet



Cherolle on tulossa toivottavasti tälle kesälle myös toinen pentue Covateco Bordercolliet

torstai 9. toukokuuta 2013

11 vrk Vappu paisuu

Eipä oo tullut kirjoitettua, kun ei ole ollut mitään kirjoitettavaa.
Kaikki menee ihan omalla painollaa, mitä nyt näön vuoksi käyn päivittäin palluttamassa Vappua ja katsomassa että kaikki on hyvin. Vega hoitaa äidin roolia antaumuksella, tunnollisesti ja huolella.

Vappu painoi 1vkon iässä reilu kilon. Neiti on vallan yhteistyökyvytön mitä tulee oikeastaan mihin tahansa, syöminen siltä sujuu ja nukkuminen. Kynsien leikkuu, punnitus ja sylissä pitäminen aiheuttaa semmoisen metelin ja rimpuilun, että Veepukin hermostuu lapsen kiusaamisesta. Silmät on pikkusen jo sirrillään, ei siis auki mutta jotain muutosta on jo näkyvissä. Lujaa mennään nelivedolla iso massu maata viistäen eteenpäin. Josko se tuossa vkonlopun aikana jo alkaisi muistuttaa enemmän koiran pentue kuin marsua.

IHANA MARLIINA oli meillä tämän viikon pentuvahdissa, KIITOS! Periaatteessa Vega hoitaa vauvan niin mallikkaasti, että ei siinä ihmistä kaivata, mutta mulla on parempi mieli kun joku vahtii vähän paikanpäällä että kaikki on kunnossa. Yöt meillä nukutaan ihan hiljaa ja tyytyväisenä onneksi.

Vapun kotitilanne elää tunneittain, välillä oon sitä mieltä että ehdottomasti tuo jää kotiin, toisinaan taas oon sitä mieltä että ehdottomasti se lähtee maailmalle. Kun vaan raaskisin luopua. Se täydellinen koti kun jostain tulisi. Mielellään meidän naapurissa (tai tosi lähellä Tervakoskea), kokemusta jo koirista ja harrastamisesta, hinkua PK-lajeihin, tokoon tms. Ja niin yhteistyökykyinen, että mä luottaisin tuon ainokaisen pois... Käsi ylös, joku vapaaehtoinen olemaan meidän tiimissä seuraavat 15 vuotta?

torstai 2. toukokuuta 2013

2vrk

Vappu on kohta 2vrk vanha. Ja nyt alkaa näyttää tosi hyvältä <3
Kotiin tullessamme Vega oli vielä todella pöllyssä. Ei reagoinut Vappuun mitenkään, pentu sai olla tissillä kaikessa rauhassa, eikä Vegakaan jaksanut paljoa päätään nostaa. Vappu piti kovaa mekkalaa, ilmeisesti maitobaari ei ollut vielä aivan auennut kunnolla. En luottanut Vegaan vaan olin vieressä vahtimassa koko ajan, ja kun Vappu nukahti nostin sen suosiolla pentulaatikossa olevaan koriin nukkumaan. Pistin toiseen reunaan vielä lämpimän kaurapussinkin seuraksi, ettei pentuselle tule vilu. Jahka se alkoi taas huutamaan, nostin sen takaisin tissille, mutta näin saimme kaikki kolme rauhassa nukuttua semmoisia tunnin pätkiä läpi yön.


Seuraavana päivänä Vega oli jo parempi, mutta edelleen vielä kävellessään kovin säälittävä. Masuun taisi koskea vielä kovasti. Myös ekoja reaktioita pentua kohtaa alkoi tulla. Murinaa, ahdistusta vinkuvasta kakarasta, ja säpsähdyksiä kun pikkuinen tassu osui leikkaushaavaan (joka on todella siististi liimattu). Pentu meni nostamalla maitobaariin, jahka ensin Vega oli pyydetty paikalleen. Hyvin antoi syödä, mutta edelleen vahdittiin aina kun oli pennun kanssa. Iltapäivällä/alku illasta Vega oli tosi levoton, mutta syyksi paljastuikin sitten kova kakkahätä, josta selvittiin kunnialla, vaikka selvästi epäilytti masun kanssa ruveta asioille.
Illalla Vega vihdoin alkoi torkkumaan pentunen kainalossakin, ihan sikeää unta unia nähden. Pentu ei edelleenkään sitä kiinnostanut, pari kertaa näin sen kuuntelevan pennun vinkunaa sentään.Illalla oli jo rauhallinen, eikä reagoinut negatiivisesti pentuun. Nukuttiin yllättävän hyvin, Vappu sai olla kainalossa, kolmen aikaan nostin sen nukkumaan koriin, lähinnä vain siksi, että tuntui niin pinkeältä pallolta käteen, että ajattelin ettei sen hetkeen tarvitsisi tississä roikkua, ettei tule mahanpuruja.Nukuttiinkin aika kuuten asti, ennenkuin nälkä yllätti uudelleen.


Aamutissillä Vega vihdoin alkoi katselemaan pentua, ja aika nopeasti rohkaistui haistamaan ja lipaisemaankin. Tästä nopeaan tahtiin vaistot heräsivät hyvin. Vega majailee pentulaatikossa vapaaehtoisesti, Vappu saa mellastaa ja tissitellä vapaasti. Vee on rauhallinen. Kovasti se oli huolissaan kun otin Vapun laatikon ulkopuolelle kuvattavaksi, eikä pentunenkaan siitä kovasti pitänyt. Nopsasti palautin sen sitten malttamattomalle äidilleen.



Syntymäpäinoa ei Vapusta ole, mutta kotona jossain vaiheessa se painoi 448g, tästä paino tippui 440g mutta lähti ensimmäisenä aamuna nousuun jo. Nyt se painaa jo yli puolikiloa <3 Eli tarjoilu toimii.


Vapulle on parikin kotivaihtoehtoa, mutta katsotaan nyt rauhassa millainen tyttö tästä meinaa kasvaa, ja päätetään sitten mihin se lähtee ja millaisella sopimuksella.

(Paino 0vrk 450g- 1vrk 470g-2vrk 511g)

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Vappu-pallo

Vappuaattona, hyvin jännittyneissä fiiliksissä, ajettiin isäni kanssa Mäntsälään, jossa Vega oli tarkoitus leikata. Lämmöt olivat edelleen samassa, eikä mitään merkkiä siitä että synnytys olisi alkamassa. Vegan tissit kyllä täynnä maitoa. Pentunen möyri edelleen rohkaisevasti masussa, mutta eipä siinä vieläkään osannut uskoa että se elossa kotiin tulisi.

Merja vielä kertasi koneelta tiineysajan keston (ovulaatiosta progen mukaan 63-64vrk) ja totesi, että eipä tässä muuta, kuin otetaan pentunen ulos.Vegalle rauhoitetta, ja odoteltiin että nukku alkaisi tulla. Ajeltiin masusta karvat ja tippa tassuun. Ja sitten ne vei sen pois.Käpsyttelin siinä käytävällä sitten ja odotin, odotin ja odotin...

Krääk, krääk, krääk ääni oli kyllä niin helpottava. Ainakin se on elossa <3 ja taas odotettiiin...
Pitkän ajan päästä (tai ainakin se tuntui) hoitsu tuli sanomaan, että tule tuonne perähuoneeseen odottamaan. Ja taas odotettiin... sitten oli jo pakko mennä vähän kuikuilemaan. Ja samalla pentunen tuotiinkin mulle. Pikkuinen tyttö <3 Se tuntui niin kovin pieneltä, että olin ihan yllättynyt. Olin varma, että se on taas semmoinen reilu puolikiloinen möllykkä, kuten Lumo oli. Mutta tämä olikin jäntevä ja kiinteä pikku pirpana. Toiselta kyljeltä hyvin musta, toisella puolella enemmän valkoista. Ihan pian Vegakin tuotiin sitten heräilemään, ja laitoin vauvelinkin sinne peittojen alle tissille lämpimään kuivumaan.Veepu heräili kaikessa rauhassa, ja siinä pentunenkin pääsi sitten tissinmakuun pontevasti. Kauheasti sieltä ei maitoa tainnut tulla, niin raivoisa oli mekkala tississä roikkuen.Merja vielä pistäytyi pennun katsomassa, kaikki näytti olevan kunnossa. Ja Veepun herättyä päätettiin lähteä kotia kohti.


Vielä aavistuksen märkä Vappu Veepun tissillä Mäntsälässä.


tiistai 23. huhtikuuta 2013

56 vrk-valmistaudutaan

Tänään olen ollut päivän kotona kipeän Pinjan kanssa. Ollaan saatu paljon aikaan, ja pentuhuone alkaa olemaan valmis. Laatikko kasattiin odottamaan, ja tilattiin kaksi uutta karva-alustaakin, jotta on sitten puhtaat aluset pennulla.

Pentulaatikko kasattiin pienempänä versiona, eiköhän Veepu ja pentu sinne mahdu. Mittavirheen vuoksihan meillä on 1.5 laatikkoa, eli siitä saa iso tai pienen laatikon. Lumo tarvitsi tuon ison, ja olikin sille oikein sopiva, Vega mahtuu hyvin pieneen, varsinkin kun pentuja on vain yksi.

Veepu ja Pinja totesivat laatikon oikein sopivaksi. Pinkula olisi nukkunut päiväunetkin siellä, mutta julma äiti ei antanut.

 Masussa pupelo möyrii kivasti. Useamman kerran päivässä on pakko tsekata, että onhan se vielä elossa. Maitobaari on alkanut täyttyä ja masusta tippuu karva. Putsattiin 'hanat' tänään, ja katselin että Veepu on kyllä, kiitos kurakelien, niin likainen että pitää se pestä vielä tällä viikolla. On sitten kivempi olla (ainakin minulla).

Aikamoista ajatustyötä on tullut tehtyä. Niin toivon että tämä saataisiin ulos elosssa. Kokoajan on ajatus, että pitäiskö hössöttää vasta sitten kun pentu on elävänä ulkona, mutta onhan Veepukalle luotava turvallinen mieli valmistautua, ja tehtävä/elettävä sen mukaan, että hyvin tässä käy.

Vielä viikko, niin pentu on varmasti jo maailmassa, ja voidaan lopettaa tämä jännittäminen. Toisaalta jos se pysyy elossa, niin siitähän jännä vasta alkaakin.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

54vrk :) Yksi pallo

Torstaina ajelin Mäntsälään tsekkaamaan Vaapukan masua. Ja suuri yllätys olikin, kun masussa pyörikin yksi vinhalla sydämensykkeellä varustettu pentu. Varmistettiin vielä röntgenillä, ettei toista ole, mutta ainokainen se oli. Ei näistä voi sanoa, miksi Vegalla ei tiineydet onnistu tämän paremmin. Syy saattaa olla esim. hormonaalinen. Positiivistä on se, että ainakaan Lumolle tämä ei näytä perityneen ;o)

Edelleenkään ei ulospäin huomaa eikä käteen tunnu, että masussa olisi pentu. Kovasti mä koitin eilen sitä tunnustella. Ehkä aavistuksia jostain liikkeistä sain tuntumaan, mutta saattoi ne olla jotain Veepun omiakin värinöitä.

Herpes-rokotteesta otettiin toinen satsi, antibioottia jatketaan viimeiselle vkolle asti, ja tehtiin jatkosta suunnitelma. Pakko kyllä taas hehkuttaa tuota Mäntsälää. Lupasivat ottaa minä päivänä vain Vegan vastaan, jos tulee aihetta. Ja sektio sovittiin vrk 63, jos ei sitä ennen synnytys ala. Luonnollisesti ei tämä ulos tule, eikä edes lähdetä yrittämään. Tämä olis myös lääkärin suositus, jos pentu halutaan elossa ulos. Lumo ja Mirohan on aikoinaan sektiolla syntyneet, ja koska Vee ei siten ole koskaan luonnollisesti synnyttänyt, ei kannata lähteä riskeeraamaan tätä pentua.

Nyt vaan eletään peukut pystyssä, että pentu elää leikkaukseen asti ja että tulee vielä elossa ulos. Pääasia on toki, ettei Veepulle tapahdu mitään. Tämän jälkeen voidaan alkaa toivomaan tervettä pentua, sukupuolella ei ole mitään väliä. Kun tätä pentuetta suunniteltiin, haaveilin että saisin Vegasta poikapennun, mutta kyllä se tyttökin kelpaa.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

48 vrk :(

Valitettavasti on tultava siihen tulokseen, että ei mennyt tämänkään yritys mennyt kovin hyvin.
Masu ei ole kasvanut viikkoon ollenkaan, paino ei nouse, eikä muutkaan merkit viittaa mitenkään siihen että tiineys olisi jatkunut.

Varasin tänään Vegalle ajan torstaille Mäntsälään Merjalla tarkastettavaksi onko luonto hoitanut asian kokonaa, vai tarvitseeko ruveta vielä jatkotoimiin.

Niin kurjaa :,(

Noh ilmoitin Vegan erkkariin, jotain positiivistä. Myös Savu pääsee nyt sitten erkkariin, vaikka onkin ihan turkiton.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

41 vrk

Eipä ihmettä... Eilen aloitettiin matokuuri.
Painoa lisää 1.3kg suurinpiirtein, lisäystä vkossa 800g. Lisäruokaa menee alle 100g lihaa, ja 0.5-1siipeä.

Kovin on mummukka hellyydenkipeä. En ottanut sitä enää eilen mukaan hallille, ettei vaan saa mitään pöpöjä.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

38vrk

Massu paisuu kivasti, alkaa olemaan aika toiveikas olo. Tuleeko meille sittenkin pentuja? Ja vielä Vegan pentuja...

Toissa päivänä iski kauhea ajatus... pakkohan mun on pitää yksi itse!!! Nyt toivotaan että tekee kolme tyttöä, niin ei tarvitse ottaa. Pojalle olis siis ehkä tilausta ;)

Sunnuntaina aloitetaan matolääke, ja eilen kävin pakastimen täyttämässä, jotta saadaan mammakoiralle sopivaa evästä. Kolmas ruoka taidetaan ottaa mukaan ihan kunnolla. Mutta hyvin maltilla. Veepuhan tulee barffaamaan koko tiimeys ja imetysajan. En nää syytä vaihtaa sitä nappulalle. Mahdolliset pennut sitten sekaruokitaan, kuten edellisetkin ruokittiin, Nyt ehkä pääpaino kuitenkin raakaruualla. 3 on hiukan helpompi kuin 8... 

Tähän asti Vega on syönyt: 200g luut, 180g liha, 60g kasvis. Luun osuutta nostin jo toissa vkolla hieman. Saa nyt n.250-300g päivässä. Pari vkoa ennen synnytystä sitten vähenetään taas. Ja vaihdetaan kokonaiset luut murskeeseen, jota jo ostinkin. Lisäksi Vee saa pellavaöljyä, ja greenline ravintolisää, ja välillä valkosipulia. Päivisin on nyt saanut riisiä (syötetään hieman hiilareita enemmän sitten ennen synnytystä), viiliä, raejuustoa, rahkaa tms. mitä sattuu kaapissa olemaan. Pikku hiljaa lisään lihanmäärää sitten tuohon päiväruokaan.

33vrk

Masumitat: 59-56
Paino: 17.3kg (oma vaaka)

Masu tuntuu täydemmältä. Rouva on pirteä itsensä. Kova on nälkä. Saa ihan pieniä välipaloja, jottei ole ihan mahdoton.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Ultra

Tänään ajeltiin yllättäin Mäntsälään ultraan. Halusin että Merja katsoo, jotta tiedetään myös miltä mahdolliset vauvat näyttävät... eli siis että onko kaikki kunnossa.

Käsikopelolla ensin Merja arvio, mutta pyysi vielä harjoittelijan? kokeilemaan myös. Molemmat sitä mieltä että tiine on.... WOHOO! Pyysin etteivät koko massua aja kaljuksi (erkkari mielessä, jos ei pentuja tule).

Ultralla sitten katsottiin vauvoja toki kanssa. Tarkalla laskulla löydettiin neljä vauvaa, mutta yksi pussi olikin mahdollisesti sitten tyhjä/imeytymässä pois. Eli loppusaldoksi 3 vauvaa. Aika upeaa :) Yksikin olisi meille riittänyt, vaikka kiva toki että on enemmän. Isoa pentuetta ei tällä kertaa toivottukaan, koska oma aika on aika kortilla harmillisesti keväällä. Kolme jäljellä olevaa näyttivät oikein hyviltä, sydämet löivät ja kokoa oli 4+2. Saatiin jopa kuva mukaan muistoksi...

Antibiootti annostusta pienennettiin, ja sovittiin röntgen ja toinen herpes-rokote 7-10 päivää ennen oletettua syntymää. Nyt vaan peukut pystyyn!

Puntari lukema: 16.9kg eli ei merkittävää muutosta.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Reilu 3 vkoa

Nyt ollaan menty n.22vrk oletettua tiineyttä. Enpä ole näin vähää kiinnittänyt huomiota mihinkään narttuun tiineysaikana. On vaan ollut niin paljon muutakin.

Kurkkaus massun alle paljastaa tyvestä pönköllään olevat pinkit tisut. Myös meidän muut koirat haistelevat Vegaa hieman ihmeissään. Takapäästä valu väritöntä limaa silloin tällöin. Olisko...?

Masumitat 54-51.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Vega ja Savu rokotuksilla

Vega kävi vaihteeksi Mäntsälässä. Sille annettiin varmuuden vuoksi Herpes-rokote suojaamaan pentuja.
Samalla Savu kävi yksivuotisrokotuksilla. Pikkuinen elohiirihän löi ihan ranttaliksi, ei se purra todellakaan yrittänyt tms. mutta piikki kun meni ihosta läpi, niin kimposi ihan mihin sattuu. Pikku Herkkis ;)
Noh lopulta tiukalla otteella saatiin homma hoidettua.

Puntari lukemat: Vega 16.8kg, Savu 13.5kg (hirveää, onpas se laiha)

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Chero kotiin!

Ajettiin tänään Johannan kanssa Turkuun palauttamaan Chero. Hienosti meni Herran vierailu, Johannalle ja Timolle superkiitokset <3

Ja Kiitos Peter, että saimme Cheron käyttöön ja että luotit sen meidän matkaan.

Nyt vaan peukut pystyyn, että tulosta tulee.

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Toinen astuminen

Koska aikataulut on niin mahdottomat (tälle vkolle tulee kilometrejä useita satoja kun kaahataan ristiinrastiin taloprojektin kanssa), oli meidän pakko astuttaa Vega uudelleen tänään jo. Toisaalta sillä on kovin nopea juoksun tämä vaihe yleensä, eli proge nousee vauhdilla, että tuskin haittaa on astuttaa.

Ajelin yömyöhällä Kirkkonummelle ja samantien hyvin onnistunut astuminen kunnon nalkilla. Herra osaa hommansa ;) Tämän on pakko riittää, huomenna ei ehditä astuttelemaan, ja perjantaina on jo myöhäistä!

tiistai 26. helmikuuta 2013

Eka yritys

Ajeltiin koko perheen voimin Kirkkonummelle astutuspuuhiin töiden jälkeen. Johanna oli meitä syrjäisellä parkkipaikalla vastassa Cheron kanssa. Veepukka hyvin jännittyneissä fiiliksissa ulos autosta, tykkääkö Vee miehestä... Kerranhan hän on päätynyt siihen ettei uros ollut mieleinen, eikä astutuksista tullut mitään, kun pakottamaan en sitä rupea.

Ja voi että, Veepu oli niin rakastunut. Esitti Cherolle kaikkia temppuja, kirmasi pitkin parkkista ja välillä kävi vähän lirkuttelemassa. Nopsaan Chero jo hyppäsikin ja hienosti Vee antoi sen yrittää. Harmillista vaan, että maa oli niin liukas ja vähän aikaa yritettyämme päädyimme pitämään hetken taukoa ja yrittämään sisällä uudelleen myöhemmin

Kahviteltiin (ja syötiin PALJON jäätelöä) ja parin tunnin kuluttua uutta yritystä!

Ja nyt onnistui :) Vedin Cheron kevyesti kaulapannasta vähän parempaan asentoon, niin herra yletti vähän paremmin ;) Hyvä astuminen ja kiinnikin n.20min. Aika uskomatonta!

Kiitos Johanna ja Timo!

maanantai 25. helmikuuta 2013

Toka proge

Aamulla taas Mäntsälään. Toka proge ja antibiootin aloitus.
Arvo oli 3.6, eli huomenna voisi astutella.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Cheron hakureissu

Ajelin tänään Turkuun hakemaan Cheron. Katsottiin parhaimmaksi että Chero majoittuu Johannalla ja Timolle (iso kiitos) kun meillähän on myös Hippa juoksussa. Voisi olla turhan rankaa äijälle olla kahden juoksutytön kanssa pienessä asunnossa.

Vastassa oli minulle hyvin mieluisa, järkevänoloinen kaveri, joka ei paljoa hätkähtänyt lähteä vieraan ihmisen matkaan. Johannalla ja Timolla oli asettunut hyvin taloksi.

torstai 21. helmikuuta 2013

Eka proge

Ajeltiin aamusta Mäntsälään, näissä asioissa me asioidaan vaan tuolla. On niin ammattitaitoista porukkaa :)
Proge tulos 0.8, eli vielä ei astutella, ei edes harkita ;)
Veepulle tehtiin bakteeriviljely, ja sen perusteella aloitetaan antibiootti tukemaan mahdollista tiineyttä.

Peterin kanssa sovittu että saan Cheron lainaan, tosi kiva!

lauantai 9. helmikuuta 2013

Vegan juoksu

Vega aloitti juoksun, kevyet 3kk myöhemmin kuin yleensä.
Fiksu koira, joulukuusta asti taisteltu varpaan kynsivallin tulehduksen kanssa, ja kun varvas on vihdoin kunnossa, voi sitä juoksennellakin.

Neuvonpito kotona, mitä tehdään? Ihana Janne antoi luvan yrittää. Harmittelisin varmasti loppuelämän jos en yrittäisi. Kevät on kiireinen, mutta kai sinne nyt yhden pennut mahtuu, jos ollaan niin onnekkaita, että semmoisia saadaan.