tiistai 11. kesäkuuta 2013

Elämää ja eläinlääkäriä

Vappu on saavuttanut huiman 6 viikon iän. Itse sitä suhtautuu siihen, kuin se olisi jo isompikin pentu, siis semmoinen luovutusikäinen tai vähän vanhempikin, kun se tässä pyörii lauman jatkona. Sitten välillä aina muistaa, että niin... sehän on vielä aika pieni <3

Pikku Tättärää alkaa olemaan aikamoinen pakkaus. Niin rakastettava, ja niin rasittava. Tänäkin aamuna klo 6 sille tuli aivan mahdoton nälkä, siitä piti sitten aika pontevasti ilmoittaa maailmalle, ja kun se oli hetkeksi hiljentynyt nousin ylös ja menin laskemaan sen ulos ja antamaan sapuskaa, oli vastassa maailman onnellisin pieni hännän pyörittäjä. Vappuhan nukkuu keittiössä Savun kanssa yöt. Savu on tästä kunniasta TODELLA innoissaan, Janne epäili että se menee ja valittaa kohta liittoon ;) Kerran jouduin nousemaan yöllä, ihmettelin tätä vähän, kun Ipana on nukkunut oikein hienosti jo viikon verran 'koko yön' mutta lapsen kaipuinen äiti-koira oli herännyt yöllä ja mennyt moikkaamaan lastaan aidan taakse maitoa tursuavine tisseineen.

 Vegalta löytyi toissa päivänä yhden nisän juuresta 1.5cm palkeenkieli, jonka vuoksi imetys tarvitsi lopettaa, koska tokikaan tuosta tissista ei imettämään enää pysty, ja Neiti kun ei kovin valikovasti noita tissejä revi. Soittelin eilen Mäntsäläänkin jo, että tarvitseeko Vegaa lähteä käyttämään lekurissa, jotta maidontulo saataisiin loppumaan/haavan vuoksi, mutta sovittiin että katsotaan pari päivää tilannetta. Maidontulo kuulemma loppuu, kunhan Vega pidetään tiukasti erossa Vapusta. Noh... sitä odotellessa. Haava näyttää ihan siistille, mutta tarkkana saa kyllä olla, on sen verran syvän oloinen.

Muuten Vapun eloon kuuluu aika normaalia pentuarkea. Se kulkee meidän mukana aamu ja iltalenkit, leikkii päivät Pinjan, Hipan ja Savun kanssa. Hupaisaa katsella tuommoista 2-vuotiasta ja pikkupentue, miten lystiä niillä on keskenään. Vappu ei taida edes kovasti Pinjaa pureskella, niin sovussa leikit sujuu. Hippa on vihdoin alkanut leikittämään Vappua, ja tekee sen oikein kivasti. Yhtenä päivänä Vappu oli meidän kanssa metsässä retkellä ja esineruutu treeneissä, vielä se ei ihan treenaamaan ruvennut, mutta hyvin osallistui tallaamalla aluetta. Ja hienosti malttoi autossa odottaa. Automatkat sujuvat vielä hyvin vaihtelevasti ;)
Myös kyläilijöitä on käynyt jonkun verran. Johannan ja Timon kanssa otetiin Vapusta poseerauskuvakin, jahka saavat ne kamerasta, ni laitetaan näkyviin.Viime viikonloppuna Vappu oli mukana Vuorenmaan Markon tokokoulutuksessakin, oikein reippaasti Ipana suhtautui vieraaseen paikkaan ja ihmisiin, jaksoin pitkän reissun ja malttoi levätä autossa hienosti.

Vappu kävi 6 viikon iän kunniaksi eläinlääkärilläkin. Peilauksessa silmät todettiin myös sisäisesti sieviksi ;) Laitettiin siru niskaan, ja tsekattiin muutenkin tyttö läpikotaisin. Vappu käyttäytyi esimerkillisesti, nukkui odotustilan lattialla, kävi reippaasti omin jaloin tutkimushuoneeseen ja varsin rennosti antoi tutkia ja siruttaa.

Kotiasiasta ei edelleenkään ole mitään varmuutta, mutta mihins meillä olisikaan kiire :p

Nimikin Pikku Neidillä on, jahka kennelliitto sen vahvistaa, mutta lyhyestä virsi kaunis, Neidistä tulee Quicket One!

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Vapulle on löytynyt koti!

Viimein alan taipumaan siihen, ettei Vappu tule jäämään kotiin. Reaaliteetit on vaan semmoiset, ettei meillä ole mahdollisuutta sitä pitää, vaikka niin kovasti tahtoisin ja Neiti vaikuttaa kaikinpuolin niin lupaavalta, että tulee olemaan tiukka paikka päästää se menemään.

Etsimmekin nyt Vapulle yhteistyökykyistä kotia, mieluusti 100km säteellä Hämeenlinnasta. Oikean kodin löytyessä joustamme toki etäisyydestä Tärkeintä meille on löytää Vapulle oma ihminen, jonka kanssa me tulemme toimeen ja yhteistyöstä on samat ajatukset kuin meillä.Koska Vappu vaikuttaa tässä vaiheessa varsin puuhakkaalta Neidiltä, saisi kodissa olla jo kokemusta koiraurheilustakin, tai ainakin palava halu oppia ja sukeltaa koiraharrastusmaailmaan täysiä. Vapulla on elinikäinen tuki kasvattajalta, ja aina saa/pitääkin soittaa kun jotain tulee mieleen.

Kokoonnumme Quicket porukalla säännöllisesti, treenasimme yhdessä koko viime talven tokoa, ja pidämme yhteyttä mm. facebook ryhmän kautta, mutta myös muutenkin. Quicket pentuja näkee mm. roturacessa 9.6., Hämeenlinnan ja Tuusulan näyttelyissä sekä sovitusti muuallakin.

Mikäli olet kiinnostunut Vapusta voit joko soittaa 050-3641971 (8-20) tai mieluummin vaikka vielä laittaa sähköpostia, niin soittelen / meilailen takaisin.

Vappu joko sijoitetaan tai myydään omaksi, mutta joka tapauksessa jalostusoikeus tulee jäämään meille.

Kuvia Vapusta Facebookissa VAPUN KUVAT

Vappu vaan kasvaa :)

Aikamoisen yksitoikkosta on kirjoittelu yhdestä pennusta :(
Vappu vaan kasvaa, ja jos ei muuhun suuntaan, niin ainakin leveyttä.

Vappu siirtyi sujuvasti viikonloppuna osaksi meidän ihan tavallista arkea. Pentula purettiin pois turhana, ja nyt Vappu majailee yöt keittössä ja päivät se on täysin meidän touhuissa mukana.Vegan ja Vapun yhdessä oloa oli pakko alkaa rajoittamaan, äiti-koira kun on sitä mieltä että lapsi saa roikkua tississä vaikka koko ajan. Ja Vappu paisuu. Se ei edelleenkään osoita mielenkiintoa tavallista ruokaa kohtaa, muuta kuin viime hädässä (suom. äiti on ollut poissa tunteja), mutta eihän se ala sujumaan kun maitokauppa on poistettu. Seurana Vapulla on yleensä Savu, joka leikkii ajoittain nätisti Vapun kanssa, mutta meno ei ole mennyt vielä hulvattomaksi, ja osaa Savu sille myös sanoa, jos Neiti on turhan ronski.

Eilen Vappu kävi ekalla autoajelulla, menomatka huudettiin (35min) suoraa huutoa, takaisin tulessa vain ekat minuutit.Perillä Vappu treffasi 7 samanikäistä Amaronnas BC pentua, tuhannet kiitokset että saatiin tulla leikkimään. Sisällä Vappu oli kuin kotonaan samantien, ulkona paikoitellen hieman hirvitti vieraat maisemat, mutta kyllä se sielläkin reippaasti paahtoi. Yhteiset leikitkin löytyi toisten pentujen kanssa, joten eiköhän tästä ihan sosiaalinen tapaus tule.

Pentutarkastus siirtyi eläinlääkärin sairasloman vuoksi, ja se on nyt jo ensi maanantaina 10.6.

Pikku hiljaa alkaa Vapun luonnekin tulla paremmin esiin. Potku ei ainakaan tule kesken loppumaan, aikamoiset vetoleikkirallit, puntin jahtaamiset ja 'oma tahto'-puuskat nähdään päivittäin. Mutta eipä tuo silti miltään reikäpäältä onneksi vaikuta.

Vapun Chero iskä jatkaa misseilyä menestyksellä. Viikonloppuna Tallinassa VSP, SERT, CACIB ja tätä myöden Viron muotovalio ja EEV-13! Hurjasti onnea :)